Elämässäni on olemassa hetkiä, jolloin oikeasti olen miettinyt onko tässä elämässä mitään järkeä. Onko järkeä vain kituuttaa päivästä toiseen. Voisiko tämän tuskan vain lopettaa?
Pelottavia ajatuksia, eikö? Varsinkin mieheltä, jolla menee muuten elämässä ihan hyvin ja joka on tyytyväinen työelämäänsä ja harrastuksiinsa. Mieheltä, joka ei riitele vaimonsa kanssa ja jolla ei ole päihdeongelmaa.
Mikä tällaisen olon sitten saa aikaan?
Kuvitellaan tilanne, että elät parisuhteessa jossa seksi on kortilla - siis todella harvinaista. Vietät kumppanisi kanssa mahtavan päivän ja sen päätteeksi katsotte sylikkäin elokuvaa illalla. Sinulla on hyvä olo ja kumppanillasi myös. Sitten juuri kun olette menossa nukkumaan, kumppanisi kuiskaa korvaasi: "Aamulla voitaisiin vaikka harrastaa seksiä...". Olet hämilläsi ja olet iloinen - tuntuu kuin aurinko olisi todella löytänyt risukasasi. Aamulla heräät hieman ennen puolisoasi ja olet jo valmiiksi hyvällä tuulella - voisit melkein vihellellä, sillä kohtahan "sitä" saa...
Kumppanisi herää ja katsot häntä silmiin hymyillen lempeästi. Sanot ehkä hänelle "Huomenta rakas", ja annat hänelle suukon. Suutelet häntä uudestaan ja ehkä kevyesti hyväilet häntä. Yrität olla oikein hellä ja sitten hän sanoo "Ei nyt, mua ei huvita".
Mitä luulet - miltä tuo tuntuisi? En tiedä sinusta, itselläni se tuntuu kuin joku olisi potkaissut kovaa vatsaan. Tai kuin jokin kylmä teräksinen möykky olisi kiinteytynyt rintakehään. Tuohon liittyvää pettymyksen tunnetta on niin vaikea kuvailla. Loppupäivän ajan on jotenkin vaikea hymyillä tai edes viettää aikaa samassa tilassa puolison kanssa.
Pettymysten seuraukset parisuhteelle
Mihin tällainen "antaa ymmärtää - muttei ymmärrä antaa" -toimintamalli sitten johtaa parisuhteessa? En voi puhua yleisellä tasolla tai muiden puolesta, mutta omakohtaisten kokemuksieni pohjalta osaan nostaa ainakin seuraavat asiat ja tekijät:
- luottamus toiseen horjuu
- oma katkeroituminen
- parisuhteen lopettamisen miettiminen
- kynnys tehdä syrjähyppyjä madaltuu
- epäilyt omasta taidosta ja kyvystä tuottaa toiselle nautintoa kasvavat kerta kerralta
- halu ja uskallus tehdä aloitteita seksin suhteen loppuu
Neljä ensimmäistä kohtaa lienevät suhteellisen selviä, mutta kahta viimeistä on varmaan syytä "ruotia" hieman enemmän. Kun kumppani kieltäytyy lähes jatkuvasti seksistä, niin se aiheuttaa ainakin minulla oikeasti aina epävarmuutta omasta seksuaalisesta kyvystäni ja taidostani. Eli olenko niin huono sängyssä, että seksi sen vuoksi on niin epämiellyttävää että toinen kieltäytyy siitä? Tämä on sinänsä hassua, koska me kommunikoimme keskenämme ja olen jopa kysynyt vaimolta että olenko huono sängyssä. En kuulemma ole, mutta silti takaraivoon jää epäilys siitä että oliko hän tosissaan vai sanoiko hän sen vain minun mielikseni...
Kun jatkuvasti "saa näpeilleen" tehdessään aloitteen, niin ainakin itse en enää halua kokea sitä pettymystä, mikä siitä seuraa kun toinen sitten kieltäytyy. Ja lopulta se johtaa siihen, että ei enää uskalla tehdä aloitetta, kun toinen kuitenkin kieltäytyy. Tämä sitten taas johtaa noidankehään, eli seksin määrä romahtaa lopullisesti ja sen seksuaalisesti aktiivisemman osapuolen turhautuminen alkaa.
Sitten kun tilanne on edennyt tarpeeksi pitkälle, käy niin kuin minulle - oikeaan käteeni kehittyy pikkuhiljaa tenniskyynärpää ja sitä helpottaakseni aloin pitämään blogia...
